Zeniitti

Tähtiharrastuksen verkkolehti

Harvinaiset pilvityypit 2, Valaisevat yöpilvet

Harvinaiset pilvityypit 2, Valaisevat yöpilvet

Matti Helin

Loppukesän yöaivas on selkeä ja maisema hiljainen. Aurinko on noin tunti sitten kadonnut horisontin taakse, mutta taivas ei ole tumma. Pohjoisessa, aivan horisontin yläpuolella, näkyy jotakin outoa ja kaunista. Hohtavia, lähes hopeansävyisiä juovia ja laineita. Ne liikkuvat hitaasti, lähes pysähtyneesti. Valaisevat yöpilvet ovat ilmestyneet.

Valaisevat yöpilvet ovat ilmakehämme yläosassa, lähes avaruutta koskettaen. Niiden hohtava, metallinhohtoinen ulkonäkö tekee niistä helposti tunnistettavia ja niiden kirkkaus tummansinisellä kesäyön taivaalla luo lähes epätodellisen tunnelman.

 

Pilvien synty

Valaisevat yöpilvet muodostuvat mesosfäärissä, noin 80 kilometrin korkeudessa. Ne tarvitsevat syntyäkseen erittäin kylmiä olosuhteita – lämpötilan täytyy laskea alle −120 celsiusasteen. Tällaisia oloja esiintyy kesäisin napa-alueiden yläpuolella. Jotta pilvet voisivat muodostua, tarvitaan myös kosteutta. Tarvitaan myös tiivistymisydin. Tässä tapauksessa ytimenä toimii esimerkiksi meteorien palamistuotteet, mutta myös voimakkaat tulivuoren purkaukset voivat lennättää partikkeleita avaruuden rajoille. Näin syntyy jääkiteitä, jotka muodostavat tämän melko harvinaisen, tosin koko ajan yleistyvämmän ilmiön.

Vaikka kyse on vesijäästä, pilvet eivät näy päivisin. Ne näkyvät vasta, kun aurinko on laskenut, mutta on vielä tarpeeksi matalalla horisontin alapuolella valaistakseen yläilmakehässä leijuvat jääkidepilvet. Alempi ilmakehä on Maan varjossa ja täten tumma. Samalla yläilmakehässä majailevat yöpilvet valaistuvat, joka luo ikäänkuin illuusion itsevalaisevista pilvistä.

 

Ulkonäkö ja esiintymisajankohta

Valaisevat yöpilvet erottuvat muista pilvistä paitsi korkeutensa, myös ulkonäkönsä perusteella. Ne näyttävät usein vaaleilta, hopeanhohtoisilta juovilta, jotka voivat olla aaltoilevia, säikeisiä tai hämähäkinseittimäisiä. Väriltään yöpilvet ovat tosiaan melko valkoisia, hieman siniseen taittuvia. Loppukesästä niiden yläreuna saattaa kuitenkin olla punertava, Maan varjon rajalla.

 

Valaisevat pilvet näkyvät vain kesäöinä, erityisesti kesäkuusta elokuun alkuun. Useina vuosina valaisevien yöpilvien sesonki on tosin alkanut jo toukokuussa. Jopa huhtikuun lopulla on yöpilviä saattanut näkyä, mutta nämä havainnot ovat hieman epävarmoja. Sesonki loppuu maan eteläosissa usein elokuun puolessavälissä, mutta Pohjois-Suomessa voidaan pilviä päästä vielä ihailemaan elokuun lopussakin.

Näkyvyysalue ulottuu noin 50–70 asteen leveysasteille, eli Suomi onkin melkolailla täydellinen paikka valaisevien yöpilvien havainnointiin.

 

Valaisevien yöpilvien muodot

Valaisevat yöpilvet voivat olla hyvin moninaisia yksityiskohdiltaan. Usein pilvistä kuitenkin tunnistaa tiettyjä, toistuvia muotoja. Tällaisia ovat:

Vyöt

Nimen mukaisia, pitkiä, usein kirkkaita, selvärajaisia pilvivöitä

Vaakasuoria yöpilvivöitä

 

Pohjois-etelä -suuntaisia vöitä

 

Laineet

Aaltomaista rakennetta. Voivat joskus peittää hyvinkin suuria alueita taivaasta

Horisontin lähellä näkyviä vöitä, joiden yläpuolella turbulenttista lainetta

Kirkon tornin vieressä vöitä, niistä ylävasemmalle laineita

 

Harso

Ei selvää rakennetta

 

Pyörteet

Kaareutuvia yöpilvimuotoja

 

Kaikki yöpilvien muodot eivät kuitenkaan aina täysin sovi yhteenkään edellämainituista muodoista.  Käytännössä hyvin usein yöpilvissä on näkyvillä kaikkia edellämainittuja muotoja.

 

Valaisevien yöpilvien havainnointi ja valokuvaaminen

Pilviä kannattaa alkaa etsiä noin 30–60 minuuttia auringonlaskun jälkeen, tai ennen auringonnousua. Ne näkyvät useimmiten pohjoisen, luoteen tai koillisen suunnalla. Etenkin alkuyöstä tai keskikesällä, valaisevia yöpilviä kannattaa myös etsiä etelän suunnalta. Varsinkin keskikesällä yöpilvet voi sekoittaa cirruksiin. Avuksi kannattaa ottaa polarisaatiosuodin. Yöpilvet tummenevat taustataivaan kanssa, kun tavalliset pilvet näkyvät selvemmin, kun suodinta kiertää.

Paras paikka havainnointiin on pimeä ja avoin alue, josta on esteetön näkymä horisonttiin.

Kuvaamiseen riittää melko hyvin tavallinen kännykkäkamera, mutta järjestelmäkamera on suositeltava väline. Järjestelmäkamera, laajakulmainen objektiivi ja jalusta.

Kuvausarvoiksi kannattaa aluksi kokeilla vaikkapa seuraavia; Iso 100, f:4 ja 5 sekuntia. Jos kuvista tulee liian tummia, pidennä ensin valotusaikaa. Jos taas liian vaaleita, pienennä objektiivin aukkoa. Herkkyys kannattaa mielestäni aina olla matalimmilla mahdollisella. Valotusaikaa voi nostaa jopa lähes puoleen minuuttiin saakka, valaisevat yöpilvet harvoin kun liikkuvat nopeasti.

Alhaisella herkkyydellä saadaan kuviin maksimaalinen dynamiikka, jolloin jälkikäsittelyyn jää riittävästi säätövaraa. Kun valoitetaan valaisevien yöpilvien mukaan, maasto jää usein kovin tummaksi. Tätä voidaan halutessa sitten nostaa kuvankäsittelyssä.

 

Valaisevat yöpilvet ja revontulet

Loppukesällä, öiden pimennettyä, on mahdollista nähdä samanaikaisesti sekä revontulia että valaisevia yöpilviä. Tämä on melko harvinainen näky, mutta nyt, auringonpilkkumaksimin aikaan, mahdollisuudet nähdä nämä kaksi napa-alueiden taivaanilmiötä samanaikaisesti, ovat melko hyvät.

Revontulien esiintumiskorkeus on hieman ylempänä kuin valaisevien yöpilvien, mutta joskus revontulet, rajun myrskyn aikana, voivat tunkeutua lähelle 80 kilometrin korkeutta. Jos tällaisena yönä näkyy valaisevia yöpilviä, olisi mielenkiintoista havaita, vaikuttavatko ne toisiinsa millään tavalla.

 

Yöpilvet ja ilmastonmuutos

Viime vuosina valaisevat yöpilvet ovat yleistyneet ja näkyneet yhä etelämpänä. Tutkijat epäilevät, että tämä saattaa johtua ilmastonmuutoksesta. Lisääntyvä vesihöyry yläilmakehässä voi edistää jääkiteiden syntymistä. Toisaalta myös ihmistoiminnan päästöt, kuten metaani, voivat vaikuttaa ilmiön lisääntyneeseen esiintymiseen. Myös rakettilaukaisuiden on arveltu lisäävän yläilmakehän vesihöyryä ja sitä kautta edesauttavan valaisevien yöpilvien syntymistä.

 

Lähteet:

Helmiäispilvet ja valaisevat yöpilvet

 https://www.ursa.fi/ilmakeha/ilmiot/helmiaispilvet-ja-yopilvet.html

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

OSZAR »